Luovien alojen kansainvälistyminen nähdään paitsi elinehtona, myös suurena mahdollisuutena taloudelliselle kasvulle. Monistettavat sisällöt ja aineettomat oikeudet tarjoavat merkittävää potentiaalia globaaleilla markkoinoilla. Kansainvälisyys luo työpaikkoja, edistää innovaatioita ja tukee yritysten kestävää kehitystä. Onnistuminen edellyttää kuitenkin osaamista, aikaa, resursseja – ja ennen kaikkea vahvoja verkostoja.
Luovan talouden agentit ja managerit ry AGMA toteutti syksyllä 2024 kyselytutkimuksen Luovien alojen kontaktit ja osaaminen maailmalla. Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Uudenmaan alueen välittäjätoimijoiden (agenttien ja managerien) kansainvälisiä verkostoja, liiketoiminnan osaamista ja laajentumisen esteitä. Koska välittäjätoimijakenttä on edelleen Suomessa suhteellisen pieni, oli tavoitteena saada 50 vastausta. Kyselyyn osallistui 52 henkilöä.
Resurssit ja osaaminen ratkaisevat kansainvälistymisen haasteet
Tutkimuksen mukaan 65,4 % vastaajista on kansainvälistä liiketoimintaa, mutta kansainvälisen toiminnan osuus yrityksen liikevaihdosta on monilla vielä vähäinen. Kansainvälistymisen keskeisiksi esteiksi nousivat ajan, rahan ja henkilöstöresurssien riittämättömyys sekä osaamisen puutteet.
Vaikka yritykset ovat motivoituneita ja näkevät kansainvälistymisen tärkeänä, moni kaipaa pidempiaikaista rahoitusta alkumetreille sekä kohdennettua koulutusta esimerkiksi EU:n luovien alojen rahoitusohjelmista, immateriaalioikeuksien suojaamisesta sekä viennin strategisesta suunnittelusta.
Kyselyssä selvitettiin myös yritysten verkostoja. Vastaajat nostivat esiin kontaktien ja kumppanuuksien rajallisuuden haasteen, mutta samalla tunnistivat, että vahvat verkostot tarjoavat paitsi liiketoimintamahdollisuuksia, myös tilaisuuksia oppimiseen ja innovointiin.
Konkreettisia askeleita luovien alojen kansainvälistymiseen
Luovien alojen yrityksillä on vahva pohja kansainväliselle kasvulle.
Kyselytutkimuksen vastaajat kokevat kansainvälisyyden kehittävän sekä tuotannollista että taiteellista toimintaa. On kuitenkin selvää, että kansainvälistyminen vaatii tuekseen räätälöityjä ratkaisuja ja käytännön apua.
Tulosten perusteella luovien alojen kansainvälistymistä voidaan tukea konkreettisilla toimenpiteillä, kuten:
Verkostoitumistapahtumilla ja matchmaking-tilaisuuksilla luovien alojen yritysten ja kansainvälisten kumppaneiden välillä.
Virtuaalisilla näyttelyalustoilla globaalien ostajien tavoittamiseksi.
Räätälöidyillä täydennyskoulutuksilla
Mentorointi- ja sparrausohjelmilla, joissa hyödynnetään kansainvälistä osaamista
Kyselytutkimus toteutettiin Uudenmaan liiton Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman määrärahan (AKKE) avulla. Kyselytutkimuksen toteutti Tutkimustalo Servitium Oy.
Lataa kyselytutkimus tästä:
Comentários